Johtajisto

Käyttäjän reetta kuva
Reetta Ahosuo
hallituksen jäsen

Aloitin partioharrastukseni Hellsténin Sananan innoittamana yksitoistavuotiaana Ilvekset vartiossa.
Vuodet kuluivat ja minusta tuli Nalle vartion vj ja Oravat lauman lj. Samalla toimin aktiivisesti Ilekset nimessä vaeltajaryhmässä. Lukio ikäisenä aloin toimia myös sampona yhdessä Sannan kanssa. Meidän vjn:llä ol joku hieno nimi , mutta nyt en sitä enää muista...Tässä kohtaan minua alkoi kiinnostaa lpk:n hallinnollinen puoli ja pyrinkin lpk:me hallitukseen, jossa olin mukana 12 vuotta.
Lisäksi olen toiminut myös varastonhoitajana ja kolon avaimen haltijana.
Opiskeluaikanani Tampereella (vuodesta 2006 eteenpäin) en ollut mukana enään lippukuntamme viikkotoiminnassa. Tällöin kuuluin hallitukseen ja olin aktiivinen leirien ja retkien järjestäjä.
Syksyllä 2012 osallistuin pitkästä aikaan lippukuntamme viikkotoimintaa vetämällä tarpojaryhmä Murmeleita yhdessä Katsun kanssa.
Vuonna 2013 pestini on lippukunnan leiri- ja retkitoimikunnassa. Lisäksi toimin ansiomerkkivastaavana.

Pidän möhköfanteista:) Partion puolesta VAELLUKSET ja PT-KISAT, tietenkin!!!!!
Tähän on vaikea vastata yhdellä muistolla, koska minulla on niin monia hyviä hetkiä takanapäin partiokamujeni kanssa. Esimerkiksi Katsun kanssa tapahtunut Lapin vaellus Ylläksen yllätysellisessä maatossa.."Luikku on auki. Kiinni se ei mee."
rentukka_85@hotmail.com


Katariina Katsu Jääskeläinen
"partioeläkkeellä"
Kouvola, Käpylän välitön läheisyys :)

Sudarina Sirkun Pandat-laumassa, minkä jälkeen Nalle-vartiossa. Useita vuosia vartionjohtajana, laumanjohtajana, lippukuntamme hallituksessa ja paljon erilaisia mukavia tehtäviä. Lippukunnanjohtajana 2011-2012.

Monia :) hiihtoreissut Reetan kanssa, pt-kisat, Lontoon reissu, Tarus...
pk.jaaskelainen@gmail.com


Mari Järvinen
akela, hallituksen jäsen, Oivitiilin pt
Kouvola

Aloitin partioharrastuksen n. 10-vuotiaana ja tällä polulla ollaan edelleen. Salpasirkoissa aloitin Hylkeet-vartiossa. Myöhemmin siirryin Nalle-vartioon, jonka johtajana myös toimin pari vuotta myöhemmin. Hallituksen jäsenenä olen ollut vuodesta 1997 alkaen, paria välivuotta lukuunottamatta. Myös lippukunnanjohtajaksi minut on saatu ylipuhuttua. Olen ollut lippukuntalehtemme Oivitiilin päätoimittajana kymmenisen vuotta.

Nykyisin toimin akelana Oravat-sudenpentulaumassa ja vaikutan edelleen hallituksessa sekä teen lippukuntalehteä. Olenkohan näissä tehtävissä vielä eläkepäivinäkin? :)

Kaikki yhdessä tekeminen ja johtajiston rentoutuspäivät
mari.jarvinen@pp6.inet.fi


Käyttäjän SaLaa kuva
Sari Laakso
Akela, hallituksen jäsen, Oivitiilin päätoimittaja
Kouvola

Pienestä tytöstä teini-ikäiseksi asti toimin Keminmaan Kallin Kanervat lippukunnassa. Teini-iässä muut harrastukset veivät mukanaan ja partio jäi siinä vaiheessa taka-alalle, kuitenkaan koskaan täysin unohtumatta.
Pitkän tauon jälkeen, Keminmaan vaihduttua monen mutkan kautta Kouvolaan, mieli halajasi takaisin partion pariin, joten otin yhteyttä Kymenlaakson piiritoimistoon. Sitä kautta Salpasirkat ottivat minuun yhteyttä ja kutsuivat reilusti kokoukseensa mukaan pähkäilemään osallistumismahdollisuuksiani.
Aloitin Kouvolan Salpasirkoissa 2011 joka-paikan-höylänä autellen aina siellä mihin pyydettiin. Erityisesti ihastuin Salpasirkkojen nettisivujen päivittelyyn sekä joulukuiseen Gigantin edustalla tapahtuvaan lahjojen paketointi-rumbaan. Osallistuin myös innolla Oravat-sudenpenturyhmän toimintaan ja nykyään olenkin yksi ryhmän vakituisista akeloista.
Innostukseni tiedon (ja tavaroiden) keräämiseen, lajitteluun ja jakamiseen saa nyt kunnollisen kohteen, koska sain vasta nimityksen Oivitiili-lehtemme päätoimittajaksi. Hienointa Salpasirkkojen toiminnassa on ollut juuri se, että pääsee toimintaan mukaan juuri niin paljon kuin haluaa, ja apua ei koskaan tarvitse etsiä kaukaa jos yllättävä vastuiden haaliminen sattuu tapahtumaan. :)

Eniten viihdyn metsäretkillä sekä erilaisten projektien parissa puuhaillessa. Muutoin harrastan balancea, maalaamista, satunnaista pianon pimputtelua sekä lenkkeilyä. Niin ja pitäähän sitä töissäkin käydä. :)
Parhaat partiomuistoni jakautuvat selkeästi kahteen eri kategoriaan: Kallin Kanerviin ja Kouvolan Salpasirkkoihin. Kouvolan Salpasirkkojen parhain partiomuistoni on tähän mennessä sudariryhmämme uusien jäsenien lupauksenanto piperinteisessä puurojuhlassa.
sarimarjaanalaakso@gmail.com


Minna Lappalainen
Jyväskylä

Partion aloitin vuonna 1993 Oravat-nimisessä laumassa. Vuosien varrella olen mm. johtanut laumaa, vartiota, toiminut hallituksessa sekä lippukunnanjohtajana. Tällä hetkellä asun Jyväskylässä ja osallistun lippukunnan toimintaan vähäisemmässä määrin, mutta mahdollisuuksien mukaan.

Ensimmäinen partioleiri Lohi vuodelta 1994 on jäänyt parhaiten mieleen, oli tosi jännää olla useampi yö kotoa pois. Lisäksi monia monia mukavia muistoja yhteisiltä retkiltä partiokavereiden kanssa :)
lappalainen.minna2@gmail.com


Käyttäjän Marjo kuva
Marjo Lappalainen
Hallituksen sihteeri
Lahti

Aloitin partion 7-vuotiaana varmaankin siksi, kun siskoni Minna oli myös partiossa. Ensimmäinen sudenpentulaumani oli Pandat, josta partiourani lähti käyntiin. Vuosien varrella olen siirtynyt sudenpennusta vartiolaiseksi ja päässyt vetämään niin vartiota kuin sudenpentulaumaakin. Parhaimpia partiomuistoja ovat varmasti kaikki retket ja leirit, oli sitten kyse isosta tai pienestä tapahtumasta. Tarus on jäänyt kaikista vahvimmin muistiin, varmaankin leirin massiivisuudesta johtuen. Muutettuani Lahteen on suuremmat leirit jääneet ikävä kyllä väliin, mutta edelleenkin vaikutan lippukunnan omilla retkillä mahdollisuuksieni mukaan. Viikkotoimintaan osallistuminen on myös jäänyt, mutta toimin silti hallituksen sihteerinä ja pyrin osallistumaan erilaisten tapahtumien järjestelyyn.
"Partio on iloinen leikki!" ;)

Tarus 2004
marjo.lappalainen@hotmail.com


Sanna Santtu Laukkanen
vaeltaja-johtaja, toinen pohjoisen alueohjaajista
Lahti/Kouvola

Aloitin Oravat-laumassa Oulun Valppaissa vuonna 1987. Oulussa ehdin olla Sylvesterit-vartiossakin kunnes muutimme Kouvolaan ja liityin Salpasirkkoihin Täin (Annin) vetämään Hylkeet-vartioon. Kurssitusten jälkeen toimin jonkin aikaa Paulan kanssa vartionjohtajana ja sitten Oravien laumanjohtajana. Vaeltajaryhmämme Merihontit toimi aktiivisesti 90-luvun loppupuoliskolla, silloin kävin pj-kurssinkin. Jossain vaiheessa oli piirin kv-jaoston vetäjä ja lippukunnan hallituksessa.

Vuosituhannen vaihteessa muutin Kouvolasta ja partioaktiivisuus jäi vuosikymmeneksi pelkälle jäsenmaksun suoritustasolle. Nyt olen työn puolesta palannut Kouvolaan ja toimin lippukunnan taustavoimissa ja autan mm. Oravien vetämisessä. Lupauduin myös Pohjois-Kymenlaakson toiseksi alueohjaajaksi.

Monipuolisesti kaikkea. Kisoja, metsäretkiä, sudarien kanssa puuhastelua, tempausten järjestämistä ja ulkomaanreissuja sopivassa suhteessa.
sanna.eh.laukkanen[at]gmail.com


Käyttäjän Päivi P kuva
Päivi Paiffi Paananen
Rahastonhoitaja
Amersfoort, Alankomaat

Aloitin partiourani -91 Oravat laumassa. Lauman jälkeen rupesimme Marian kanssa vetämään Ilvekset vartiota, jossa meillä oli ihanat pikkuvartiolaiset. "Urani" aikana olen tominut erilaisissa pesteissä mm. hallituksen jäsenenä, sampona, jäsenrekisterinhoitajana ja nkyään vielä etänä rahastonhoitajana. Olen mukana Ilekset vaeltaja porukassa, joka toimii satuinnaisen aktiivisesti ja erinäisin kokoonpanoin.
Partiomatkaan on mahtunut jos jonkimmoisia leirejä, retkiä, kisoja, tempauksia, varainkeruuta, kursseja ynnä muita tapahtumia. Kaikkea on kokeiltu =)

Vaeltaminen ja kv
Ilvesten ja Ilesten reissut on aina ollut hauskoja ja tapahtumarikkaita.
paivixpaananen@gmail.com


Käyttäjän sannas kuva
Sanna Salu
Lippukunnanjohtaja
Helsinki

Partiourani on alkanut ekalla luokalla, yläaste ja teinivuodet erottivat hetkeksi partiosta. Uuteen nousukiitoon urani lähti 2007. Uusin aluevalloitus on lpkj:n pesti.

Tällä hetkellä innostun eniten partiotaitokisoista ja erilaisista projekteista (retket, tapahtumat).
Isot leirit =D Partiotaitokisat talvella 2012, ulkona oli yli 30 astetta pakkasta ja meidän vartio oli eksyksissä kuin sorsat suolla.
sannasalu(at)gmail.com


Annemari Ansku Sinkkonen
Helsinki
annemari.sinkkonen@mukula.com


Mari Tiilikainen
tiilikainen.mari@gmail.com


Käyttäjän vera kuva
Vera Tommola
Nallekarkit-tarpojaryhmän johtaja
Kouvola

Aloitin partion 9-vuotiaana Oravat-laumassa. Olen ollut sen jälkeen vartiolaisena pingviinit-vartiossa sekä johtajana Hattiwatit-seikkailijaryhmässä, Smukachut-seikkailijaryhmässä sekä nykyisin Nallekarkit-tarpojaryhmässä. Lisäksi kuulun Barbiet-samoajaryhmään joka järjestää satunnaisia tapaamisia keskenään.

leirit, retket, uudet ihmiset ja kokemukset
World Scout Jamboree Ruotsissa kesällä 2011 !
ve_raaa@hotmail.com


Aino Uutela
yksi nallekarkki-tarpojaryhmän johtajista
kvl

aloitin 7-vuotiaana oravat-laumassa,josta siirryin pingut-vartioon veeran ja minnan alaisuuteen,jonka jälkeen olen toiminut hattiwattien johtajana,smukachujen johtajana,ja nykyään nallekarkkien johtajana.Kuulun myös barbie-vartioon.

isot leirit,yhteisleirit muitten lippukuntien kanssa,jamboree,retket yms.
Jamboree Ruotsissa.
aino.97@hotmail.com